Hän tunsi olonsa uupuneeksi ja heikoksi. Liikunta ei tullut kysymykseenkään. Sitten hän löysi ravintolisän nimeltä CoffeeForte. Jo kahden viikon kuluttua hän huomasi sen vaikutuksen. Nyt Laila on 9 kg hoikempi ja täynnä energiaa!
Laila oli uupunut eikä hänellä ollut lainkaan energiaa urheiluun
Kuten monet muut ikäisensä miehet ja naiset, kahden lapsen äiti, Laila Tampereelta, oli aivan liian väsynyt pitkän työpäivän jälkeen harrastaakseen liikuntaa. Hänellä on toimistotyö, joka tarkoitti vähäistä fyysistä aktiivisuutta. Ei ole yllättävää, että kilot alkoivat kerääntyä hänen vatsaansa ja reisiinsä.
Tunsin iltapäivällä oloni myös henkisesti uupuneeksi, Laila sanoo. “Viimeinen asia, joka olisi tullut mieleeni, oli urheilu pitkän työpäivän jälkeen.” Sen sijaan se tilalla oli usein rentoutumista TV:n kanssa ja siinä samalla kaloreita sisältäviä välipalatuotteita nauttien.
“Kun katson taaksepäin tuota aikaa, tajuan kuinka “loppu” ja uupunut todella olin”, Laila sanoo, “työpäivä kulutti kaiken energian minulta. Minulla ei yksinkertaisesti ollut voimia jäljellä mihinkään muuhun. ” Elämänlaatu oli heikko enkä kyennyt nauttimaan arkisesta elämästä.
CoffeeFortella on motivoiva vaikutus ja se lisää energisyyttä ja aineenvaihduntaa
Muutos alkoi, kun Laila aloitti luonnollisen lisäravinteen CoffeeForten käytön. “Tunsin vaikutuksen jo kahden viikon kuluttua”, Laila sanoo. “Yhtäkkiä tunsin olevani motivoitunut tekemään jotain painolleni!”
Klikkaa ja tilaa CoffeeForte nyt!
Laila alkoi tehdä lyhyitä kävelyretkiä joka ilta 3 kertaa viikossa. Hänellä oli myös tapana kävellä töihin ja takaisin. CoffeeForte sisältää vihreää kahvipapuuutetta, joka stimuloi laihtumista ja lisää energiaa. Lisäaineen kaksi muuta vaikuttavaa ainetta, Garcinia Cambogia -uute ja vihreän teen uute, lisäävät rasvanpolttoa ja estävät lisärasvan kerääntymisen.
Lisäenergia auttaa saamaan aikaan vaikuttavan painonpudotuksen ja paremman elämänlaadun
Tuloksien saavuttaminen ei kestänyt kauaa. Jo kahden kuukauden kuluttua Laila oli ottanut merkittäviä askeleita kohti vartalon muotoa, jonka kanssa hän voisi tuntea olonsa mukavaksi.
Oli hienoa nähdä vatsani kutistuvan ja reisien kiristyvän, sanoo kokonaisvaltaisen tyytyväinen Laila. Mittanauha vahvisti hänen vaikutelmansa. Kahden kuukauden kuluttua CoffeeForten käytön aloittamisesta hänen vatsan ympäryksensä oli pienentynyt 5 cm, samalla kun reidet olivat 3 cm kapeammat.
Arvostelu
SONJA (56) VOITTAA TAISTELUN PAINON VASTAAN
“CoffeeForte ja Glucomax helpottavat laihdutusta”, sanoo Sonja, joka ei epäröi suositella tuotetta ystäville ja tuttaville!
METTE (53) ON LÖYTÄNYT RATKAISUN PAINONPUDOTUKSEN ARVOITUKSEEN
Tilaa nyt!Terveysongelmien vuoksi Metten oli pakko laihtua. Se oli taistelu. Mutta sitten hän löysi ratkaisun: kaksi ainesosaa, jotka toimivat täydellisesti yhdessä …